Nettikasinoiden pelillistäminen

Nykysukupolvi on tottunut oppimaan ja omaksumaan asioita osallistumisen kautta. Pelillistäminen on oiva keino toteuttaa tätä osallistumalla omaksumista, ja tästä syystä siitä on tullutkin yleinen ja toimivaksi koettu tapa mm. opetuksessa, televisioviihteessä, markkinoinnissa, poliittisessa kampanjoinnissa sekä myös yhä suosituimmilla nettikasinoilla.  

Pelillistäminen on 2000-luvun muotisana, mutta toisaalta pelillistäminen ei ole jäänyt miksikään ohimeneväksi trendiksi, vaan siitä on tullut yleinen toimintatapa sen eri käyttöalueilla. Pelillistämistä ei pystytäkään enää erottamaan selkeästi siihen liittyvästä päätoiminnasta, vaan siitä on tullut paremminkin vankka osa kokonaisuutta. Pelillistäminen onkin nykyään erittäin yleistä, ja sen käytön suosion voidaan katsoa olevan nousussa. Nettikasinoiden ympäristöön pelillistäminen sopii erinomaisesti, sillä verkkoympäristö antaa siihen monipuolisia välineitä. 

Vaikka nettikasinoilla pääasia on muutenkin pelaaminen, on hyvä muistaa, että pelillistämisessä ei ole kyse kasinopelien pelaamisesta, vaan pelisivuille lisätystä oheistoiminnasta, joka kannustaa pelaajia mm. tekemään ennätyksiä ja etenemään tasolta toiselle. Tämä myös houkuttelee pelaajia palaamaan verkkosivustolle yhä uudelleen ja on siis nettikasinoiden näkökulmasta kannattavaa.  

Online-kasinoita alkaa olla markkinoilla valtava määrä ja erottuakseen joukosta esimerkiksi juuri pelillistäminen on ollut suosittu keino. Pelillistäminen antaa melkein rajattomat mahdollisuudet kasinosuunnittelijoille ja auttaa tuottamaan yhä mielenkiintoisempia pelialustoja. Suosittuja pelillistämiskeinoja ovat mm. kasinoiden sisään rakennetut pelimaailmat, kasinon oman valuutan kerääminen, ranking-listat, tasot, tehtävät ja kasinoseikkailut. Pelillistäminen on tullut nettikasinoille jäädäkseen ja tulevaisuus näyttää, mitä kaikkea se vielä voi pitääkään sisällään pelaajien viihdyttämiseksi. 

Nettikasinoiden pelillistäminen on luonteva jatke kehitykselle 

Pelillistämisestä saatetaan käyttää yleisesti myös sen englanninkielistä nimeä ‘gamification’. Toiminnan tarkoituksena on osallistumisen mahdollistaminen ja samalla sitouttaminen haluttuun toimintaan. Vaikka nimitys viittaa ymmärrettävästi pelaamiseen, ei sillä kuitenkaan varsinaisesti tarkoiteta pelaamista, vaan esimerkiksi pelillisten elementtien tuomista opetukseen.  

Pelillistämisellä vastataan ihmisten kilpailuviettiin ja samalla saadaan herätettyä kohdeyleisön mielenkiinto. Saavutukset, haasteet ja uuden oppiminen ovat usein pelillistämisen päämääriä. Toiminta soveltuu erinomaisesti verkkoympäristöön, ja tämän ovat huomanneet netissä toimivat kasinopalvelut. Pelillistetyllä nettikasinolla tarkoitetaan pelipaikkaa, johon on liitetty pelillisiä elementtejä lisäämään pelaajien kiinnostusta ja mielenkiintoa verkkokasinoa kohtaan. Normaalien pelien lisäksi kasino voi olla esimerkiksi kuin suuri pelimaailma, johon pelaaja voi osallistua pelaamalla kasinopelejä. 

Nettikasinoiden pelillistäminen ja sen hyödyt 

Nettikasinoiden pelillistämisestä hyötyvät sekä pelaajat että kasinot. Verkkokasinoilla pelillistäminen tarkoittaa esimerkiksi kasinoilla seikkailevien hahmojen seuraamista, peliseikkailuja, palkintoja, kasinon omaa valuuttaa ja erilaisia listoja. Pelaajat hyötyvät, sillä useat eri pelikasinot tarjoavat kilpailutilanteessa mitä monimuotoisempia aiheita kasinoilleen ja pelaamisesta tulee entistäkin mielekkäämpää. Asiakkaat voivat samalla yhdistää monta eri mielenkiinnon kohdetta vapaa-ajallaan valitsemalla pelipaikakseen itseään miellyttävän teeman.  

Käyttäjiä ilahduttavat myös pelillistämiseen usein liitetyt palkinnot, joita jaetaan esimerkiksi uusille tasoille pääsystä ja tehtävien suorittamisesta. Palkinnot sopivat usein kasinon teemaan ja voivat olla mm. konserttilippuja, ilmaiskierroksia, bonuksia ja jopa ulkomaanmatkoja. Samalla, kun pelaajat nauttivat palkinnoistaan, myös kasinot ovat tyytyväisiä yhä uudelleen palaavista pelaajistaan. Uskollisuusohjelmat, peliseikkailut yms. antavat kasinoille mahdollisuuden erottautua edukseen joukosta. 

Nettikasinoiden pelillistäminen on käytössä useassa eri osoitteessa 

Pelillistäminen on yhä suositumpaa nettikasinoympäristöissä, eikä ihmekään, sillä se antaa kasinoille erinomaiset mahdollisuudet erottua joukosta. Erottautumiskeinoja on toki muitakin, kuten ulkoasu ja teema, mutta pelillistäminen on usein se asia, joka saa pelaajat palaamaan kasinolle yhä uudelleen. Palaamisen edellytyksenä on toki, että kaikki muutkin ominaisuudet toimivat moitteetta. Alalla vallitseva tiukka kilpailutilanne laittaa kasinot panemaan parastaan ja tuottamaan yhä parempia palveluita.  

Pelillistäminen tekee asiakkaista uskollisempia, sillä esimerkiksi kasinoseikkailuissa ansaittuja pisteitä ei tahdota menettää vaihtamalla uudelle kasinolle. Pelillistämistä hyödyntäviä nettikasinoita ovat mm. Ikibu, Casino Heroes, Casumo (joka oli kasinoseikkailujen ensimmäinen onnistuja), Kaboo, Rizk, Fantasino, High Roller, Power Spins ja Sloty. 

Nettikasinoiden pelillistäminen ja eri versiot 

Pelillistämistä voidaan hyödyntää nettikasinoilla monella eri tapaa, ja vain tulevaisuus näyttää, mitä kaikkea se tulee vielä pitämään sisällään. Tällä hetkellä suosittuja pelillistämisen muotoja nettikasinoilla ovat pisteiden kerääminen, saavutukset, tasot, vertailu käyttäjien välillä, edistymispalkinnot, tunnustukset ja kunniamerkit, tulostaulut sekä virtuaalivaluutat.  

Pelillistäminen on saanut suuren suosion 2000-luvulla, etenkin internetin palvelukanavilla. Pelillistämisilmiö ei ole kuitenkaan täysin uusi, vaan esimerkiksi kaupat ovat käyttäneet tätä keinoa mm. merkkien ja leimojen keräämisen muodossa. Verkkoympäristö antaa pelillistämiselle kuitenkin vieläkin laajemmat mahdollisuudet, ja voidaan sanoa, että pelaajien kilpailuvietti ei ole ainakaan heikentynyt ajan kuluessa. Eteneminen nettikasinoiden pelillistämisohjelmissa esimerkiksi tasolta toiselle kannustaa yrittämään uudelleen, ja mikä olisikaan mukavampaa kuin tavallisten pelivoittojen lisäksi voittaa esimerkiksi listaykkössijan johdosta. 

Teknologian kehittyminen tuo lisää ulottuvuuksia pelillistämiseen. Nettikasinot seuraavat myös vallalla olevia trendejä ja hyödyntävät niitä pelaajien sitouttamisessa. Esimerkiksi sosiaalinen media on yhdistetty myös nettikasinoilla pelaamiseen, ja pelaajien kannustimeksi siihen on otettu mukaan myös pelillisiä elementtejä. Pelaajat voivat esimerkiksi jakaa pelisuoritustietojaan sosiaalisen median eri kanavilla, ja nettikasino palkitsee pelaajan ilmaisesta mainonnasta eri tavoin.  

Pelillistäminen voi olla myös huomaamattomampaa toimintaa esimerkiksi erilaisten kasinoiden johtohahmojen muodossa. Kuten aiemminkin mainittiin, pelillistäminen ei ole enää välttämättä selkeä erillinen osuus kokonaisuudesta, vaan osa sitä. Selkeitä nousevia trendejä nettikasinoiden pelillistämisessä ovat mm. virtiaalitodellisuuden hyödyntäminen, pelien sisään rakennetut pelilliset ominaisuudet, sosiaalinen pelaaminen, kasinoturnaukset voittotaulukoineen ja live-pelit. 

Yhteenveto  

Pelillistäminen otetaan nykyään huomioon monella alalla, etenkin verkkoympäristössä. Nettikasinot ovatkin oiva alusta pelillistämisen elementtien hyödyntämiseen. Jatkuvasti toiminnassa olevat kasinot voivat käyttää mielikuvitustaan mielin määrin luoden niille uusia ja kekseliäitä ominaisuuksia. Pelillistäminen ei ole välttämättä enää niin selkeästi erotettavissa muista toiminnoista, mutta varmaa on, että lähes jokaisella nettikasinolla sitä hyödynnetään tavalla tai toisella.  

Nettikasinoista on tullut mielenkiintoisia kokonaisuuksia ja kokonaisia pelimaailmoita, joille pelaajien on mukava palata suorittamaan tehtäviä, voittamaan palkintoja ja tietysti pelaamaan. Pelillistäminen on kuitenkin vain silloin järkevää, kun itse pääasia, eli pelaaminen, ei kärsi siitä. Vaikka oheisohjelma ja erilaiset teemat varmasti vetävät asiakkaita puoleensa ja hivelevät kilpailuviettiä, on pelaajilla ensimmäisenä kuitenkin mielessä itse pelaaminen, ei pelillistäminen.